Aikavääristymä

Miten kello on muka noin paljon? En ole tehnyt moneen tuntiin yhtään mitään, vaikka olisi pitänyt pakata ihan hulluna. Noh tai olen juonut kahvia ja polttanut aivan luvattoman paljon tupakkaa. Viihdytin myös itseäni internetin ihmeellisessä maailmassa. Chattasin facebookissa ja lueskelin Minna Jokisen blogia

Vietin myös puolisentuntia taistelemalla erään ison pankin e-maksun kanssa. Keikkaliput on nyt postissa, eihän se vaatinut kuin kolme koneen uudelleenkäynnistystä ja sitä, että mulla ei oo epilepsiaa, koska se "maksun hyväksyminen"-ruutu jäi joka kerta vilkkumaan n. 5 minuutiksi näyttöön ennenkuin koko paska piti sulkea ja aloittaa taas alusta.

Nukuttais jo kyllä, mut en usko että uskallan jättää tätä pakkaamista enää yhtään hilkummalle. Perjantaina onneksi pääsee kotiin Helsinkiin ja voi ottaa vähän etäisyyttä tähän hommaan. Tuntuu, että yksi viikko kotona ois tehnyt terää, mutta maanantaina alkaa työt. Ja tarkemmin ajatellen, eiköhän se ole parempi niin. Tämä kolme viikkoa, minkä olen äidin asioita järjestellyt tuntuu kyllä ihan todella pitkältä ajalta, nyt kun ajattelee näin jälkikäteen. Ehkä mä en kulje tällä hetkellä ihan oikessa ajassa. Tuntuu siltä, että oli aika ennen äitiä ja nyt on sitten alkanut aika sen jälkeen. Tällä koko hommalla on ollut jotenkin todella merkittävä vaikutus, enkä nyt puhu pelkästään surusta tms. Mistä sitten puhun, sitä joudun miettimään ehkä hieman vielä itsekin.