Palasin juuri äitini kämpille viettettyäni erittäin onnistuneen päivän. Olin koko päivän liikenteessä ja näin paljon ihmisiä. Mentyäni bussilla keskustaan kävin kirkkoherran virastossa pyytämässä äitini sukuselvitystä, jonka tarvitsen perukirjoitusta varten. Lupasivat lähettää sen äitini osoitteeseen torstaihin mennessä. Sen jälkeen menin tapaamaan kummitätiäni. Oli todella mukavaa kahvitella ja kuulla hänen kuulumisiaan. Hän oli ajoittain soitellut äidille ja ehdottanut tapaamistakin, mutta äiti ei kai sairautensa vuoksi jaksanut ottaa vastaan. Se oli kai osa äidin sisukkuutta. Hän ei halunnut, että kukaan näki hänen sairauttaan. Puhuimme myös hänen lapsiensa kuulumiset.
Matka jatkui toiseen kahvilaan, jossa tapasin erästä ystävääni palauttaakseen hänelle muutamia lainassa olleita tavaroita. Matka jatkui paikalliseen memphikseen, jossa söin "low carb steak"-nimisen annoksen. Järisyttävää,että tälläistä on nykyään tarjolla. Hienointa on se, että olen juuri aloittanut matalahiilihydraattisen dietiin (ei mikään atkins, mutta sinnepäin) joten k.o. annos löytyi kuin tilauksesta, eikä tarvinnut alkaa ärsyttämään keittiöhenkilökuntaa millään ihme toiveilla. Päätimme dietistä sunnuntaina avopuolisoni ja ystäväni kanssa, samalla kun varasimme syksyksi etelänmatkan. Tällä kertaa en haluaisi näyttää rannalla käristetyltä gotletilta.
Syömästä lähdin vielä käymään terassilla, jossa tapasin toisia ystäviä. Paikalla oli yksi vanha tuttu, joka oli menettänyt äitinsä eilen. Syöpä. Toinen tuttu, jonka äiti joutui lauantaina sairaalaan. Sydän. Tämän lisäksi kolmannen kaverini isä kuoli perjantaina. Neljäs sai keskenmenon viime viikolla. Tämän kesän nimeksi voisi antaa esim: "paskin kesä ever - kesä 2008" I mean, what is up? Nämä edellä mainitut ihmiset eivät todellakaan olleet edes niin vanhoja, että tälläinen olisi kaukaisestikkaan oletettavaa.
Nyt soitti kaveri, ykköseltä tulee "vikatikki" niminen ohjelma, joka pitää kuulemma katsoa. Katsonpa siis.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti