Väsyneenä uuteen päivään.

Ei ollut järin fiksua valvoa aamukuuteen. Sen jälkeen nukuttu uni ei ole kauhean hyvää unta:) Nyt olo on hieman löyhäpäinen ja väsynyt. Poltin aamutupakan, nyt pitäisi syödä aamupala, käydä suihkussa ja suunnata keskustaan tapaamaan kummitätiä ja sen jälkeen kavereita.

Aiemmassa entryssä puhuin "mini burn outista" joka on kai paras tapa kuvata oloa, joka minulle tuli kun sain tietää äitini sairauden pahenemisesta. Olin muutaman viikon todella väsynyt ja mieli maassa. Töihin en olisi halunnut mennä millään. Silti menin ja tein pitkää päivää. Töissä kun sattui samaan aikaan olemaan todella kiireistä.

Juttelin asiasta paljon avopuolisoni kanssa, mutta en halunnut kaataa kaikkea hänenkään niskaansa. Päätin varata ajan työterveyslääkärille, aiheena työssäjaksaminen. Menin hänen vastaanotolleen ja aloin kertomaan, kuinka töissä on kiirettä jne. Lääkäri kuitenkin osasi etsiä itse asian. Puhuimme paljon äidistä ja sairauteen liittyvistä asioista. Äidin tila oli huonontunut niin, ettei hän selvinnyt kovin hyvin päivittäisistä asioista. Olin miettinyt, että minun velvollisuutenani olisi jäädä auttamaan äitiäni. En vain koskaan keksinyt miten minulla olisi siihen muka varaa. Lääkärin kanssa keskusteltuani mieleni kuitenkin kirkastui. Minulla siihen riitti onneksi yksi käynti. Oli niin helppoa puhua täysin objektiivisen ihmisen kanssa, jolla ei itsellään ollut tunteita pelissä. Olisin voinut tietenkin hakea virkavapaata ja jäädä hoitamaan äitiäni täyspäiväisesti, mutta mietittyäni asiaa, tajusin, ettei se oikeastaan ollut mikään ratkaisu. Äidin kuolema olisi joka tapauksessa edessä jossain vaiheessa ja senkin jälkeen, elämän olisi jatkuttava. Lääkäri ehdotti, että tulisin juttelemaan vielä työpaikkapsykologin kanssa. Varasin ajan, johon en koskaan mennyt. Kiitin lääkäriä ja astelin ulos.

Järjestin äidilleni siivousapua ja kauppapalvelun. Näiden lisäksi kotisairaanhoitajat kävivät auttelemassa. Itse kävin äitini luona lähinnä viikonloppuisin ja joinain arki-iltoina töiden jälkeen. Olin aiemmin keväällä hakenut myös uutta työpaikkaa, vanhan koin stressaavaksi ympäristössä ja kaiken tämän keskellä tajusin, etten oikeastaan ollut viihtynyt sielä koko kahtena vuonna jolloin olin siellä ollut ollut. Sain uuden työpaikan. Irtisanouduin vappuaattona ja jäin samantien pois vanhasta työstä. Elämä jatkui kaiken keskellä.

Äitini aloitti uudestaan sytostaattihoidot. Yhden kerran jälkeen häneltä lähtivät taas hiukset ja paha olo kesti monta viikkoa. Äitini kieltäytyi jatkohoidoista. Lääkäri ehdotti tilalle hormonihoitoa, joka oli sivuvaikutukseltaan ja teholtaan lievempää. Äiti suostui siihen.

Minulla oli kuukauden irtisanomisaika. Toukokuun ajan olin osan viikosta äitini luona, osan kotona. Auttelin äitiä käytännön asioissa, pidin seuraa, ostettiin uudet parvekekalusteet äidin takapihalle kesää varten. Olin äidin mukana sairaalassa, kun hänellä oli tutkimuksia. Onneksi oli tämä aika viettää hänen kanssaan.

Kesäkuun alussa aloitin uudessa työpaikassa. Äiti oli niin tottunut läsnäolooni, että oli hieman vaisu kun en päässytkään enää tulemaan viikolla. Joskus hän pyysi minua tulemaan arki-iltaisin lahteen. Minun oli kuitenkin pakko kieltäytyä. Uudessa työssä aloitus vei sekin aika hyvin mehut. Minun oli pakko keskittyä myös itseeni välillä. Elämä jatkui, jotenkin.

Ehdin olemaan kolme viikkoa uudessa työpaikassa, kunnes minulla alkoi ennalta sovittu loma. Olimme jo ennen työnvaihtokuviota varanneet avopuolisoni ja tuttavapariskunnan kanssa lomamatkan, jota olimme kovasti odottaneet koko kevään. Juhannusta edeltävänä viikonloppuna olin käynyt äitini luona ja hän oli tällöin aika huonovointinen. Hän söi muutenkin helposti syötävää ruokaa, mehukeittoja, jugurttia, mutta nekään eivät tahtoneet pysyä sisällä. Ajattelin tämän olevan sivuvaikutusta hormonihoidosta, jota hän oli saanut edellisviikolla.

Olimme ajatelleet viettää kaupunkijuhannusta Helsingissä ystävien kanssa. Minua harmitti kun en päässyt juhannusta edeltävänä viikonloppuna heidän kanssaan mökille. Juhannuksena ei tuntunut järkevältä lähteä minnekään, koska lomalle lähtö olisi sunnuntaina. Äidin kanssa soitellessa tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tulisin käymään hänen luonaan vielä ennen matkalle lähtöä. Torstaina, juhannusviikolla, hyppäsin töiden jälkeen junaan ajatellen, että tulisin perjantaina takaisin helsinkiin juhannuksenviettoon. Tuona päivänä olin keskustellut kotisairaanhoitajien kanssa ja olin pyytänyt heitä käymään useammin äitini luona matkani aikana.

Perille saavuttuani kävin tapani mukaan kaupassa ja hyppäsin paikallisbussiin kohti äitini asuntoa. Saavuttuani perille huomasin, että verhot olivat alhaalla. Koputin ensin takaovelle, mutta äiti ei tullut avaamaan. Menin sitten omilla avaimillani sisään. Äiti oli ollut nukkumassa.

Tajusin heti etten lähtisi perjantaina juhannuksenviettoon. Olin aika järkyttynyt huomatessani äitini tilan romahtaneen täysin. Lauantaihin asti olimme kotona. Kotisairaanhoitajat kävivät jo perjantaina arvioimassa tilannetta ja ehdottivat sairaalaan lähtöä, mutta vasta lauantaina äiti suostui lähtemään.

Lauantaina kävin hakemassa helsingistä vaatteita (en ollut varautunut pidempään oloon) ja tulin takaisin katsomaan äitiäni sairaalaan. Olin helpottunut, että hän oli hyvissä käsissä. Nukuin yön äidin kotona. Seuraavat kaksi yötä nukuinkin sairaalassa, äidillä oli onneksi oma huone, johon hoitajat järjestivät minullekin pedin. Lähdin välillä sairaalalta ruokkimaan äidin kissaa, tapaamaan kavereita jne. Sain itse jonkinlaista hengähdystaukoa. Tiistaina 24.6. lähdin aamulla sairaalalta ruokkimaan taas kissaa. Nukuin äitini luona neljä tuntia. Sairaalalla olin nukkunut koko yönä ehkä tunnin, koska äiti oli hyvin levoton. Tulin iltapäivällä takaisin sairaalalle ja katselin kuinka äitini vointi huononi. Vielä neljän aikaan pystyimme kommunikoimaan. Siitä alkoi alamäki. Äitini vastaili minulle koko ajan vähemmän. Hänelle nousi kova kuume. Istuin hänen vieressään, pidin kädestä kiinni ja lohdutin häntä, lauloin hänelle ja kerroin hänelle kuinka kovasti häntä rakastan.

Pyysin isääni hakemaan sairaalta äitini avaimet, jotta hän kävisi ruokkimassa äitini kissan. Isä haki avaimet 20.30. Klo 20.55 äiti otti viimeisen henkäyksensä.