Lauantai sujui varsin mukavissa merkeissä, viiniä ja Bulgarialaisia hittejä parvekkeelle ystävien kera. Ei edes tarvinnut lähteä mihinkään kun oli niin mukavaa. Illan päätteeksi ehdotin avopuolisolleni, että voisimme ostaa sormukset. Ja vaikka olin humalassa, en katunut sitä lainkaan seuraavana päivänä:) Ollaan kuitenkin oltu yhdessä jo viisi vuotta. Nyt kun tässä näitä perunkirjoitusasioita on joutunut miettimään viimeaikaisten tapahtumien silmissä, niin on tullut mieleen, että meilläkin olisi asiat vähän helpommin jos oltaisiin "virallisesti" yhdessä.
Sunnuntaina heräsin kaameaan krapulaan ja väsymykseen. Kampesin itseni kuitenkin ylös sängystä ja lähdimme pyörillä valtterin kirpputorille moikkaamaan kaveria ja sen äitiä, jotka oli siellä myymässä tavaroitaan. Jostain syystä löydän sieltä harvoin mitään. Ehkä se johtuu siitä, että sunnuntaisin on usein darra eikä pääse tarpeeksi aijoissa ylös. Iltapäivällä kaikki hyvä kama on mennyt ja siellä on jäljellä enää tyyliin jotain kasaan teipattuja herätyskelloja viidellä eurolla. Siellä saa kyllä ihmetellä, kuinka ihmisillä on toi hämärtynyt toi hinnoittelupuoli. Siis vittu joo, maksan kyllä varmasti 25 euroa jostain sormenjälkiä täynnä olevasta Simpsons dvd:stä, varsinkin kun sen saa uutena jostain kybällä. Raivostuttaa. Ite jos lähtis kirpparille myymään kamoja, niin luulis, että tärkeintä siinä on se kierrätysaspekti. Ei voi hinnotella käytettyjä rojujaan noin yli, ihmiset ei ole idiootteja.
Valtterista polkaistiin oopperan puistoon kattomaan niitä city-kaneja. Niitä on yleensä siellä kuulemma tosi paljon, nyt näin vaan yhden. Ne tulee yleensä vasta iltaisin esiin, nyt siellä oli vaan tosiaan se yksi rohkea yksilö puputtamassa ruohoa. "The mostly come out at night, mostly". Sieltä matka jatkui Esplanadin terassille, jossa oli tuttuja juomassa skumppaa ja syömässä mansikkaleivoksia. Sain siellä kaverilta myöhästyneen synttärilahjan, josta olen kyllä aivan liekeissäni. Tori Amosin "A piano: The collection" joka on 5 levyä Amosin parhaita, remixejä ja harvinaisia b-puolia. Koko roska on tungettu aivan mahtavaan boxiin, jonka kannessa on pianon koskettimet. Kuva löytyy täältä.
Torjuttuani ajatuksen sunnuntaisesta skumpanlitkimisestä lähdimme stockalle katselemaan alejuttuja. Mitään ei löytynyt, mutta sen sijaan törmäsimme samaan seurueeseen, jonka olimme ovi sitten hyvästelleet espalla. He olivat jatkamassa kuohuviineilyä erään uuden ravintolan sisäpihaterassille. Tässä vaiheessa päätimme avokkeineni lähteä heidän matkaansa. Lopputuloksena aurinko paistoi, kuohuviini virtasi, porukkaa liittyi lisään seuraan ja oli kaikin puolin mukavaa. Päivä kääntyi iltaa kohden kun päätimme lähteä vielä koffariin pelaamaan mölkkyä ja juomaan vähän lisää kuohuviiniä. Lopputuloksena oli aika tukeva sunnuntaikänni jonka on tuntenut nahoissaan tänään pitkin päivää. On ylipäätänsä varsin mainio ratkaisu vetää kauheat naamat, kun seuraavana päivänä palaa loman jälkeen töihin. Kotona oltiin ehkä joskus puoli yhden aikaan.
Tämä päivä sitten menikin aika vaisuissa merkeissä töissä. Tosin osan eilistä possea näin lounaan merkeissä keskustassa, joka kivasti katkaisi päivää. Muuten töissä ihan normipäivä.
Töiden jälkeen käytiin vähän shoppaamassa kodin ykkösessä. Uusi pöytälamppu, kahvinkeitin, paistinpannu ja rahapuu yhteen semmoisen amppelijutskaan, minkä olin tuonut lahdesta. Kahvinkeittimen kanssa oli hiukan huonoa tuuria tosin heti kärkeen. En huomannut, että virtajohto oli kerällä siellä vesisäiliössä ja lahjakkaasti täytin sen vedellä. Nyt se kuivuu tossa ja mietin uskallanko koskaan laittaa sitä seinään.
Syötiin pinaattikeittoa, kananmunaa, hunajameloonia ja ilmakuivattua kinkkua. Nam. Katseltiin samalla taas yksi dokumentti ilmastonlämpenemisestä ja taas vaihteeksi ahdistaa. Avopuoliso on tehnyt asiaan liittyen hyvän löydön: www.greenseat.com. Tuolla voit laskea lomalentoosi aiheuttamat hiilidioksiidipäästöt ja kompensoida sen tekemällä vastaavan lahjoituksen, jolla sitten ostetaan metsää ja istutetaan puita. Me aijotaan maksaa meidän elokuisen matkan aiheuttavat päästöt.
Tuosta tuli mieleen myös lahjaksi lehmä-sivusto, josta on löytynyt kavereille häälahja ja toisille kavereille kolmekymppislahjat. Tulikin tuosta mieleen, että pitäisi taas laittaa hesylle myös joku avustus. Tekevät hienoa työtä, meidän molemmat katit on sieltä tullut. Olenpas mä herkällä tuulella kun tekis mieli vähän lahjoittaa joka paikkaan jotain.
Sataa ja väsyttää. Olisipa hienoa herätä huomenna aikaisin ja mennä kävelylle ennen töitä. Katsotaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti