Sleepyhead

Juu ei se uni tullutkaan vielä. "Onneksi" en ole yksin. Äidin yläkerrassa tuntuu asuvan kanssa joku uneton. Kuulen kun se kokoajan vaihtaa kylkeä, käy vessassa jne. Mä en vois kyllä asua näin, että olisin koko aika liian tietoinen naapureideni olemassaolosta. Tämä on tälläinen joskus 80-90-luvun taitteessa rakennettu pienkerrostalohuoneisto, kaupungilta vuokralla. Ei varmaan oo paljoa äänieristyksiä mietitty tuolloin. Me muutettiin tähän Äidin kanssa vuonna 1993, kun vanhemmat erosi. Asuin tässä sitten aina vuoteen 1999, kunnes muutin kaverin kanssa kimpassa ekaan "omaan" kämppään. Mutsi jäi tähän asumaan, vaikka tää oli tavallaan tarpeettoman suuri sille (2h + keittiö) Mun huoneesta mutsi teki vähäksi aikaa itselleen makkarin, mutta hän oli kuitenkin niin tottunut asumaan olohuoneessa, että makuuhuone (mun entinen huone siis) jäi vaan tavaroiden säilytystilaksi ja mun makuuhuoneeksi, silloin kuin kävin täällä.

On aika hassua, että en ole kotoota muuton jälkeen näin yhtäjaksoisesti viettänyt täällä niin paljon aikaa kuin nyt, Äidin kuoleman jälkeen. Olen käytännössä asunut täällä pari viikkoa, kun olen koittanut saada asioita järjestykseen. Käynyt läpi tavaroita, irtisanonut erilaisia palveluita. Ihmisen kuolema teettää aika lailla töitä. Välillä tuntuu, että onko sitä edes ehtinyt suremaan yhtään, kun on vaan kiire juosta hoitamassa asioita.

Torstaina aioin tyhjentää tämän asunnon loppuun. Suomen Punainen Risti tulee ensin torstaina hakemaan täältä tavaroita. Esimerkiksi suurin osa huonekaluista on todella hyväkuntoisia, joten ne menee niiden myymälään myyntiin. Ja vaatteet myös. Täällä on ihan hirveä määrä vaatteita. Äiti ei selvästikään ollut käynyt vaatekaappejaan vuosiin läpi, sillä hän valitti, ettei koskaan ollut mitään päällepantavaa. Täällä on ihan täysin käyttämätöntä, hyväkuntoista vaatetta pienen armeijan tarpeisiin. Kai sille itse sokaistuu:)

Olen jo suurinpiirtein vienyt täältä tavarat, jotka itse haluan. SPR:n käynnin jälkeen viedään faijan kanssa loput kaatopaikalle. Sitten palaan tänne vielä kerran, jätän avaimet pöydälle ja suljen Äitini kodin oven viimeistä kertaa. En vielä tiedän missä olen yötä, ehkä hotellissa. Perjantaina käyn avopuolisoni kanssa laskemassa Äidin uurnan hautaan. Sen jälkeen lähdemme varmaan kotia kohden, pistäydyttyämme jossain syömässä. Tuolla kertaa junamatka kotiin tulee olemaan erilainen kuin aikaisemmilla kerroilla. Sen jälkeen minulla ei ole enää tässä kaupungissa kotia johon palata.

Kokeilen ehkä uudestaan,
hyvää yötä, taas.